13. joulukuuta 2010

Zoë Heller: Notes on a Scandal

Zoë Hellerin Notes on a Scandal (2003) tarttui mukaan divarista, kuten useimmat muutkin nykyisin lukemani kirjat. Nimi kuulosti epämääräisen tutulta, ja pienen pinnistelyn tuloksena harmaat aivosolut keksivätkin, että kirjan pohjalta on tehty Hollywood-elokuva.

Notes on a Scandal
kertoo Shebasta, nelikymppisestä kuvataideopettajasta, joka heittäytyy intohimoiseen salasuhteeseen yläasteikäisen oppilaansa kanssa. Skandaalinkäryinen romanssi ei kuitenkaan ole tarinan ainoa epäsovinnainen ihmissuhde - eikä edes se omituisin. Rakkauden kaipuusta riutuu myös Sheban työtoveri Barbara, eläkeikää lähestyvä kitkerä vanhapiika, jonka silmin tarina kerrotaan.

Barbaran pään sisällä ei ole mukavaa olla. Hän on omahyväinen ja epäluotettava, halveksii kaikkea ja kaikkia, kantaa kaunaa ja juonittelee. Minäkertojana hän kuorii Sheban tarinaa auki kuin raakaa sipulia: yhtä aikaa vedet silmissä ja vesi kielellä, ystävänsä onnessa loisien ja hänen tuhoaan esiin manaten.

Notes on a Scandal on täynnä vajavaisia ihmisiä. Kirjan henkilöihin on mahdoton samastua, mutta jotain sairaalloisen kiehtovaa heissä on. Raaka sipuli toimii.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti