18. helmikuuta 2011

Kootut chick lit -kokemukset


Ryppyotsaisimmat laatukirjallisuuden ystävät voivat siirtyä suoraan eteenpäin, sillä tänään aiheena on chick lit.

Nuorena kunnianhimoisena lukutoukkana suhtauduin näin heppoiseen kirjallisuuteen kylmäkiskoisesti, mutta pari vuotta sitten päässäni naksahti ja innostuin yhtäkkiä lukemaan chick litiä oikein urakalla. Nyt innostus on vähän laantunut - ehkä vain herätäkseen sopivassa tilanteessa uudestaan - mutta päätin esitellä tähänastisen chick lit -kokemukseni tiiviissä tiun paketissa.

Ensin kuitenkin muutama yleinen huomio.

Puolesta vai vastaan? Chick lit, ja naisten viihdekirjallisuus ylipäätään, kuulunee ylenkatsotuimpiin kirjallisuuden lajeihin. En viitsi nyt syventyä hömpän filosofisiin ja feministisiin ulottuvuuksiin, mutta totean, että nähdäkseni kaikenlaisille kirjoille on aikansa, paikkansa ja tarkoituksensa. Minulle chick lit on rentouttavaa ajankulua esimerkiksi sellaisiin tilanteisiin, joissa ei ole helppoa tai ei muuten vain tee mieli keskittyä kovin syvämietteisiin tai raskassoutuisiin teoksiin. Lajityyppi ei ehkä synnytä juurikaan ajasta ikuisuuteen kestäviä maailmankirjallisuuden klassikkoja, mutta hyvä hömppä viihdyttää ja virkistää - ja viihdyttäminen ja virkistäminen lienee yksi kirjallisuuden ydintehtävistä.

Pinnallista vai syvällistä? Chick litin halveksijat moitiskelevat kirjojen kertovan tyhjäpäisistä typyköistä, joiden elämän sisällöksi riittää shoppailu ja miehen metsästys, kun taas fanit löytävät lukemastaan voimaannuttavia nuorten naisten kasvukertomuksia. Olen vähän samaa mieltä kumpienkin kanssa. Minulle shoppailu on yleensä kirjojen tylsintä antia, minkä vuoksi en ole tarttunut esimerkiksi Sophie Kinsellan Himoshoppaaja-sarjaan (luultavasti siinä tosin tehdään muutakin kuin shoppaillaan?), mutta parhaat chick lit -kirjat tarjoavat ihan oikeasti koskettavaa tarttumapintaa elämän iloihin ja suruihin.

Englanniksi vai suomeksi? Olen lukenut kaikki alla listatut kirjat alkukielellä ja arvelen, että suomeksi käännettynä jotkut olisivat saattaneet tökkiä. Vieraalla kielellä lukeminen etäännyttää hiukan juonenkäänteiden ja dialogin mahdollisista kökköyksistä, ja Lontoon, New Yorkin ja Dublinin sinkkutytöistä on muutenkin kiva lukea englanniksi.

Suomalaisen chick litin olemus (tai olemattomuus) on visainen kysymys, jota on pohdittu muun muassa Wikipediassa, Ylioppilaslehdessä ja Hesarissa. Lajityypin kotimaisiksi edustajiksi jutuissa ehdotetaan muun muassa näitä teoksia: Nina Hakalahden Uimataito ja Hengenahdistusta, Pauliina Suden Ruuhkavuosi, Miina Supisen Liha tottelee kuria, Taina Latvalan Arvostelukappale, Tuija Lehtisen Fransiska, Kiti Kokkosen Purukumi karusellissa ja Rosetta Kiven Pomo on pahin. Lisäksi mainitaan Laura Honkasalo, Kirsti Ellilä ja Inka Nousiainen. Myös Kira Poutasen kirjoja Rakkautta au lait ja Rakkautta al dente on mainostettu suomalaisena chick litinä. (Lukaisin WSOY:n sivuilta Rakkautta au lait -lukunäytteen, ja täytyy ikäväkseni sanoa, että ensimmäiset sivut eivät vakuuttaneet. Onko joku lukenut koko kirjan?)

Mitä mieltä olette näistä ehdotuksista? Onko listalla yllättäviä valintoja tai puuttuuko jokin kotimaisen chick litin helmi?

No niin. Pitkähköksi venyneen alkulavertelun jälkeen vihdoin ne kaksikymmentä eli kootut chick lit -kokemukseni:
  1. Helen Fielding: Bridget Jones's Diary (1996) - Chick litin kantaäiti ja sellaisena paikkansa ansainnut.
  2. Helen Fielding: Bridget Jones: The Edge of Reason (1999) - Jatko-osakin on viihdyttävää lukemista, vaikka jännitysmomentti tietysti heikkenee, kun Bridgetin ja Mark Darcyn happy end on tässä vaiheessa jo kerran nähty.
  3. Helen Fielding: Olivia Joules and The Overactive Imagination (2003) - Sinkkutyttö Olivia joutuu puolivahingossa salaiseksi agentiksi. James Bond -parodia ei yllä Bridgetin seikkailujen tasolle.
  4. Lauren Weisberger: The Devil Wears Prada (2003) - Lajityypin klassikkoja tämäkin. Toimittajan urasta haaveileva vakavamielinen Andrea yrittää sopeutua New Yorkin muotilehtien pinnalliseen maailmaan ja taistelee paholaismaisen pomon kanssa.
  5. Lauren Weisberger: Everyone Worth Knowing (2005) - Kehnompi kopio edellisestä. Ihan sama juonikuvio, paitsi että päähenkilö ei kärsi Voguen toimituksessa vaan PR-firmassa.
  6. Clare Naylor & Mimi Hare: The Second Assistant (2004) - Sama konsepti kuin Weisbergerillä:  yhteiskunnallisista kysymyksistä kiinnostunut fiksu nuori nainen päätyy vahingossa töihin viihdemaailmaan. Nyt ollaan Hollywoodissa, ja sankaritar Lizzie toheloi filmitähtien agenttitoimistossa.
  7. Clare Naylor & Mimi Hare: The First Assistant (2007) - Lizzien uudet seikkailut. Jatko-osan ongelma iskee jälleen: mistä kehittää tarpeeksi konfliktia, kun Se Oikea on jo löytynyt? Yritys on kova, mutta tulos on lähinnä hömelöjä henkilöitä ja pöhköjä väärinkäsityksiä.
  8. Isabel Wolff: Rescuing Rose (2002) - Rose pitää lehdessä Leelian lepotuoli -palstaa ja ratkoo lukijoiden ongelmia, mutta ei osaa ratkoa omiaan. Päähenkilö on välillä ärsyttävä, mutta tarinan romanssikomponentti on virkistävän arkinen ja sellaisena sympaattinen.
  9. Isabel Wolff: The Trials of Tiffany Trott (1998) - Pidin Rosesta tarpeeksi tarttuakseni saman kirjoittajan esikoiseen. Tiffany vasta olikin ärsyttävä! Valittava sinkku ajaa bussilla ympäri Lontoota. Ei henkistä kehitystä eikä edes kunnon romanttista vipinää.
  10. Jane Green: Bookends (2002) - Cath perustaa kirjakaupan, eli miljöö ainakin on lukutoukkien mieleen. Mukaan mahtuu muutama kliseisehkö hahmo ja epäuskottavahko juonenkäänne, mutta myös vakavampia sävyjä.
  11. Jane Green: Jemima J (2000) - Paikallislehden toimittaja Jemima taistelee ylipainoa vastaan ja haaveilee hurmaavasta kollegastaan. Tarinaan tuo tahatonta komiikkaa se, miten uusi ja ihmeellinen asia internet oli vielä kymmenen vuotta sitten: kirja tuntuu tosiaan olevan viime vuosituhannelta.
  12. Robyn Sisman: Just Friends (2000) - Ystävykset Freya ja Jack ovat kuin kissa ja koira, kunnes tajuavat rakastavansa toisiaan. Tässä kirjassa miellytti se, että puolet tarinasta kerrottiin miespäähenkilön näkökulmasta.
  13. Marian Keyes: Sushi for Beginners (2000) - Keyes kuuluu chick litin tähtiin, ja mielestäni ihan ansiosta. Viihdyttävä tiiliskivi kolmesta nuoresta naisesta, joiden polut risteävät irlantilaisen naistenlehden toimituksessa - taas! Empiirisen tutkimukseni mukaan vähintään puolet chick lit -sankarittarista on lehtialalla ja loput muissa cooleiksi mielletyissä ammateissa, tyyliin galleristi tai sisustussuunnittelija.
  14. Marian Keyes: The Other Side of the Story (2004) - Tässäkin seurataan kolmea toisiinsa limittyvää tarinaa. Lukutoukkia miellyttänevät jälleen kustannusmaailmaan sijoittuvat osiot. Luin tätä flunssassa sängynpohjalla ja uppouduin täysillä, kunhan pääsin vauhtiin hieman kankean alun jälkeen.
  15. Veronica Henry: Marriage and Other Games (2009) - Listan kirjailijoista ehdoton suosikkini. Jos kirjojen kannet eivät olisi pastelliväristä chick lit -tyyliä, tämä ja seuraava kävisivät minusta "ihan oikeastakin" kirjallisuudesta. Henryn hahmot eivät ole karikatyroituja city-sinkkuja, vaan aidontuntuisia ihmisiä.
  16. Veronica Henry: The Beach Hut (2010) - Pääosassa rivi idyllisiä rantamökkejä, joihin samat perheet ja pariskunnat palaavat kesästä kesään. Eri henkilöiden - naisten ja miesten, nuorien ja vanhojen - näkökulmista kerrotuista luvuista muodostuu herkkä pilvipoutainen palapeli.
  17. Eva Rice: The Lost Art of Keeping Secrets (2005) - Nostalgian ystäville. 1950-luvulle sijoittuvan kirjan päähenkilö on useimpia chick lit -sankarittaria vähän nuorempi, 18-vuotias Penelope. Miljöö ja ajankuva (romantisoitu toki) viehättivät.
  18. Kathleen Tessaro: Elegance (2003) - Nostalgiaa tässäkin. Tällä kertaa päähenkilö on Louise, joka jumittaa luutuneessa avioliitossa ja nyppyisissä verkkareissa, kunnes löytää divarista 1940-luvun ranskalaisen tyylioppaan ja päättää oppia eleganssin salat. Kirjan idea kuulosti kivalta, mutta olin vähän pettynyt toteutukseen.
  19. Lindsey Kelk: I Heart New York (2010) - Täyttä höttöä, mutta nostattaa matkakuumetta.
  20. Elizabeth Gilbert: Eat, Pray, Love (2006) - En tiedä, kuuluvatko omaelämäkerrat chick litin virallisiin alalajeihin, mutta tyypilliset elementit ovat mukana: elämäänsä tyytymätön nuori nainen, mediaseksikäs ammatti, houkutteleva miljöö, itsensä etsiminen ja siinä sivussa miehen löytäminen.
Tässä siis tämänkertainen katsaus. Lisätkääpä kommentteihin suosituksia kirjoista, joihin kannattaa tarttua seuraavan chick lit -puuskan iskiessä!

26 kommenttia:

  1. Chick litillä tarkoitetaan ilmeisesti nykyaikaan sijoittuvia juttuja?

    Itse en jaksa näistä innostua, mutta allekirjoitan kyllä sen, että näille on ehdottomasti paikkansa ja aikansa kirjallisuuden monitahoisessa maailmassa ylipäätään. Itse luen lähinnä historialliseen miljööseen sijoittuvaa hömppää. Historiallista chick litiä? :D

    Minua kirjallisuudenopiskelijana harmittaa tietynlainen kirjasnobismi. Ei kaikesta tarvitse ITSE tykätä, mutta pitääkö itselleen vieraita genrejä panetella ja suhtautua niitä lukeviin jotenkin ylenkatseellisesti? Välillä opinnoissakin tuntuu siltä, että "populaarikirjallisuus" on suorastaan kirosana ja siihen perehtyvät ainoastaan hiukan heikkolahjaisemmat opiskelijat...

    Ja miksi nimenomaan naisten viihdekirjallisuutta panetellaan? Dekkareita lukeva mies on ihan cool jätkä, mutta chick litiä lukeva nainen on vähän kana-aivo... Pah!

    VastaaPoista
  2. Auh ja voih ja sen tapaisia äännähdyksiä! Minä en ainakaan tiedä mitä chick-lit tarkoittaa... en olisi ikuna tullut ajatelleeksi että Honkasalo kirjoittaa chick-littiä, tai Miina Supinen. Lähinnä olin ajatellut että sellainen nykyaikaan sijoittuva me-tytöt-joimme-cappuchinoa-sanomatalon-kahvilassa -viihde on chick-littiä.

    Onneksi ei ole vielä ilmaantunut sellaista sääntöä että genrejä pitäisi tajuta voidaakseen lukea :-D Kunnon kirjabloggaajan pitäisi ehkä olla enemmän kartalla... Taidan laittaa blogiini varoitustekstin: lukeminen omalla vastuulla, harrastajakäyttöön!

    VastaaPoista
  3. Niin, minä en ole lukenut noista Hesarin ja Ylioppilaslehden jutuissa mainituista suomalaisista kuin Laura Honkasaloa (Sinun lapsesi eivät ole sinun), mutta en minä ainakaan tuota kirjaa olisi chick litiksi lokeroinut. Vai onko sitten niin, että mikä tahansa nuorista naisista kertova nykyaikaan ja mahdollisesti urbaanihkoon ympäristöön sijoittuva kirja on chick litiä...? Hoh ja höh!

    VastaaPoista
  4. Palaan tähän myöhemmin illalla (nyt pikakommentti kesken ruoanlaiton), mutta olen yllättynyt siitä, että Laura Honkasalo tai Miina Supinen luokitellaan jossain chick litiksi. Mielestäni ne molemmat ovat eri tavoin yhteiskunnallista kirjallisuutta: Honkasalo aikalaiskuvauksen ja muistojen, Supinen absurdin huumorin sävyttämää arjen tragediaa.

    Kotimaisista Katja Kallion kirjat ovat mielestäni chick litiä, ainakin Kuutamamolla ja Sooloilua. Ruotsissa lajityyppiä edustaa, ja hyvin vielä, Kajsa Ingemarsson.

    VastaaPoista
  5. Luen itse asiassa liian vähän chick litiä! Olisi mukava lukea enemmän, ne ovat sellaisia kivoja välipaloja vakavien kirjojen keskellä. Ei mielestäni missään nimessä mitään turhaa kirjallisuutta.

    Historiallisesta chick litistä (jos näin voi tosiaan sanoa!) mieleeni tuli Anna Godbersenin Huumaa-sarjan kirjat. Melko hömpänpömppää, mutta ihanaa sellaista :--)

    VastaaPoista
  6. Luulen, että chick litille todellakin on aikansa ja paikkansa, sillä jos näin alkavalla keski-iällä tartun chick litiin, kirjat alkavat vähintäänkin ärsyttää, jopa vihastuttaa minua. Palaan pian yhteen tällaiseen kirjaan omassa blogissani.

    Miina Supista ja Honkasaloa en ihan sarjaan luokittelisi, mutta Lumiomenan mainitsema Katja Kallio siihen taas kuuluu, mm. Kuutamolla ja Sooloilua -teokset. Kira Poutasen kirjan luin, ja sekin kuuluu tähän seuraa. Valitettavasti suomalaiset eivät ole kovinkaan ihmeellisiä kirjoja tässä sarjassa.

    Itse luin Jennifer Weinerin kirjoja, ja tykkäsin niistä oikein paljon. Mun mieleeni chick litit ovat juurikin kielensä takia. Kasvukertomuksina en ole niitä koskaan lukenut, ihan vain hömppänä ja hauskutuksena. Joissain (ei kaikissa) kirjoissa taas parasta on kieli, hauska ja oivaltava. Esim. Weinerillä.

    Suomessa parasta chick litiä ovat Hilja Valtosen kirjat: niissä nuoret naiset eivät ehkä shoppaa kaupungilla, mutta viettävät muuten sinkkunaisen elämää: pohtien elämänsä suuntaa. Ja mikä parasta, Valtosen kirjoissa on myös naisasiaa, kun niissä pohditaan sitä, mihin sinkkunaiset pystyvät ja toisaalta ovat rajoitettuja.

    VastaaPoista
  7. Ja arvostuksesta vielä: en ymmärrä enkä koskaan tule ymmärtämään, että miksi jotain Remestä myydään hulluna, mutta sitten naisille suunnattua hömppää katsotaan nenänvartta pitkin.

    VastaaPoista
  8. Mä olen lukenut Rakkautta au lait -kirjan ja se oli todella kehno. Pahoittelen, tätä ei oikein voi sanoa mitenkään nätimmin, koska jos sanoisin vain että se olisi kehno, niin se olisi vähättelyä.

    VastaaPoista
  9. Minulla on tavoitteena löytää lisää hyvää chick litiä. En ole kyllä hirveästi tehnyt tämän eteen mitään, mutta sen verran aikoinaan nautin Bridget Joneseista, että en pistäisi yhtään pahakseni vastaavanlaisten teosten lukemista. Valitettavasti ne jokuset yritykset Fieldingin teosten jälkeen ovat päättyneet huonosti. Osaltaan siihen on ehkä vaikuttanut "tämä on jo nähty" -reaktio.

    Yhdyn muihin siinä, että kyllähän se ärsyttää, kun naisten viihde koetaan aina hömpäksi. Paitsi chick lit -kirjallisuus myös naistenlehdet, kosmetiikka, muoti jne. Kun taas tosiaan miesten suosima jännitys- ja rikoskirjallisuus, tekniikanmaailmat, yleensä tekonologia, urheilu jne. on eri lailla hyväksyttyä ajanvietettä.

    Chick litin määritelmiä mietittiin jossakin toisessa blogissa aiemmin myös. En muista, päästiinkö kaikkia tyydyttävään lopputulokseen, mutta varmaan romantiikka ja huumori ovat ainakin yhteisiä tekijöitä näille teoksille. Huumorinlajeista vielä tarkemmin itseironia? Ja sitten on toki noita listattuja juttuja, eli trendikkääksi mielletty ammatti ja työympäristö, kaupunkilaisuus, sinkkuus joka sitten päättyy sen kuuluisan oikean löytämiseen jne.

    Angloamerikkalaisessa maailmassa on genre "women's fiction", joka on usein mieleeni, eli ei ihan chick litiä, mutta kuitenkin melko kevyttä, ihmissuhteisiin keskittyvää naiskirjallisuutta. Toki siinäkin genressä raja-aidat huojuvat, mutta sieltä minä löydän usein sopivaa lomaluettavaa.

    Melissa Bankin kirjat näyttävät kansien puolesta chick litiltä ja ne ovat todella helppolukuisia, kuitenkin fiksuja teoksia. Niitä suosittelen epäröimättä kaikille, jotka kaipaavat kevyttä, mutta pitävät myös ns. hyvästä kirjallisuudesta.

    Karoliina

    VastaaPoista
  10. Jäin vielä pohtimaan chick litin salonkikelpoisuutta ja olen sitä mieltä, mutu-ajatuksin, että tässä on ollut muutosta ilmassa. Ainakin Bridget Jones-kirjojen arvot on tajuttu ja niitä on käsitelty laajasti.

    Jäin miettimään, että onko - tietääkö kukaan? - chick lit-kirjoista tehty yhtään akateemista opinnäytetyötä, edes gradua? Katselin äsken vanhan kotiyliopistoni (Itä-Suomen/Joensuun yo) kirjallisuuden opinnäytetöitä ja graduja oli tehty paljonkin fantasiasta ja yksi jopa tekniikkalehdistä, mutta ei chick litistä tai Karoliinan mainitsemasta "women's fictionista". Se on oikeastaan aika outoa. Chick litin käsittelemät aiheethan juontuvat Jane Austenista saakka.

    Itse luen 2-3 chick litiksi luokiteltavaa kirjaa vuodessa. Yksi suosikkini, jonka päähenkilä tosin on naimisissa, on Allison Pearsonin romaani Kate Reddy: täydellä teholla yötä päivää. Uraäidin päiväkirja. Se oli hauska lukukokemus.

    VastaaPoista
  11. Tyylipuhtain lukemani suomalainen chick lit -kirja on ollut Laura Saaren Tyyppiteoria. Ei sekään ihan vielä ole samaa tasoa kuin englanninkieliset chick lit -klassikot (kai sellaisia voi jo sanoa olevan), mutta miljoona kertaa parempi kuin Kira Poutasen kirja.

    Hilja Valtosellekin annan puoltoääneni, hän kirjoitti chick litiä jo 1920-luvulla. :)

    Sen sijaan Laura Honkasalon kirjat eivät ole minunkaan mielestäni chick litiä.

    Chick lit -suosikkejani ovat Marian Keyes ja Jennifer Weiner. Keyesiä luen mieluiten englanniksi mutta Weineria olen lukenut ihan mieluusti suomeksi.

    VastaaPoista
  12. En ole lukenut yhtäkään chick lit -kirjaa, mutta se ei johdu ylenkatsomisesta vaan siitä että en vain ole kiinnostunut kyseisestä genrestä. Sen sijaan olen kyllä kovasti nauttinut Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse -kirjoista, joiden voisi ehkä sanoa olevan jonkinlaisia chick litin yliluonnollisia vastineita! :)

    Viihdettäkin tarvitaan, eikä kenellä tahansa suinkaan ole kykyä saada ihmisiä viihtymään.

    En ole lukenut mitään noista mainituista suomalaisista, mutta kirjoista saamieni mielikuvien perusteella (hyvin luotettava mielipide siis 8) kyllä vähän oudoksun monien luokittelemista chick litiksi.

    VastaaPoista
  13. Tässäpä kiinnostava ikuisuus aihe: miksi naisille suunnattu viihdekirjallisuus on vähempiarvoista kuin vastaava miehille suunnattu? Pohjalla lienee melkosia yhteiskunnallisia syvärakenteita. Hyvä, että ne tunnistetaan. Vielä pitää siskot tehdä töitä, että tasa-arvo tällä(kään) alueella saavutetaan!

    Chick litin määrittely ei ole helppoa, mutta ainakin nuo piirteet, joita edellä on käsitelty, eli urbaani ympäristö, trendikkäät ammatit ja ostovimma sekä romanttinen rakkaus kuuluvat mielestäni kalustoon. Tietty ironiakin on monista kirjoista luettavissa, ainakin, jos osaa olla tarkkana. Kovin laskelmoidusti tehdyissä sarkasmi jää olemattomaksi. Tämä on varmaankin Poutasen ongelma. Sarjahan on kuin suoraan Himoshoppaajasta kopiotu rakennetta myösten! Olin tyrmistynyt sen luettuani. Poutasella lienee ollut ajatus, että jotain pitää kirjoittaa ja äkkiä ja mielellään omia Ranskan-kokemuksia edullisesti hyödyntäen...?

    Hilja Valtonen on ollut puhdas oman aikansa chick lit -kirjailija! Anni Polva ja Aino Räsänen sopivat mielestäni myös kuvioon, nykyisistä ehdottomasti Katja Kallio.

    Sen sijaan protestoin ankarasti Laura Honkasalon, Taina Latvalan, Inka Nousiaisen tai Pauliina Suden luokittelemista tähän sarjaan. Muistiinpanoistani löysin seuraavan kommentin Suden Ruuhkavuodesta:

    "Kirjaa mainostetaan takakannessa viihdyttäväksi ja vauhdikkaaksi. Pieleen menee, sillä kirja on todentuntuisuudessaan pelottava.

    Minäkertoja on gradua vaille valmis sosiaalipsykologian maisteri, joka on tehnyt elääkseen roskaromaanien käännöksiä. Nyt hän on raskaana ja miesystävä rakentaa pariskunnalle taloa. Romaani alkaa sillä, että Minna ostaa hienon kannustavan kalenterin, johon hän laatii itselleen tavoitteet ja aikataulun. Synnytä vauva, rakenna talo, tee gradu, kaikki yhtä aikaa ja vuodessa. Aikataulu on upea, harmi vain, että elämä ei toimi niin.

    Tulee vastoinkäymisiä toisensa jälkeen: vauva syntyy etuajassa, asuntoon tulee putkiremontti, gradunaihe ei tahdo löytyä. Minna masentuu ja sairastuu paniikkihäiriöön. Kukaan ei vain huomaa eikä auta. Lopulta ystävä soittaa lääkärin ja solmut alkavat aueta."

    Ei oikein kuulosta viihderomaanilta!

    VastaaPoista
  14. Lumiomenalle tiedoksi, että Helsingin yliopistoon on tehty chick lit -kirjoista gragu. Luin siitä jutun joskus lehdestä (metro, city tms.), mutta en osaa yhtään määritellä aikaa, pari-muutama vuosi sitten kuitenkin.

    Ja siis omakin graduni käsitteli viihdekirjallisuutta, Hilja Valtosesta sinkkukirjallisuuteen. Se tosin on niin kehno, että ei tekis mieli edes mainostaa....

    Tuosta arvostamisesta: senhän huomasi hyvin siinä vaiheessa, kun esitteli aiheensa seminaarissa, niin kaikki kysyivät, että et sitten voisi ottaa kunnon kirjallisuutta, esim. lastenkirjallisuutta. No, sinällään hyvä, että lastenkirjallisuus on saanut arvonsa, mutta chick lit on kannatellut monia naisia elämässä =) Sitä en juurikaan suostu koskaan ymmärtämään, että dekkarit ja rikoskirjallisuus on saanut akateemisen arvostuksensa, naisten viihde taas ei. Itse rajasin kirjallisuuden niihin, joissa ironia on keskeinen osuus kirjan tekstiä, ja siksi rajasin anni polvat pois, koska niissä huumori syntyy lähinnä kohteltamisen keinoin (no joo, osinhan niin käy myös Bridget Jonesissa).

    VastaaPoista
  15. Mari A.: Kiitos tiedosta! Katselin tosiaan vain entisen Joensuun yliopiston (on niin vaikea käsittää koko Itä-Suomen yliopistoa) graduja, laiskuuttani en jaksanut etsiä muualta.

    Hilja Valtosesta olen samaa mieltä kuin Salla ja Mari A.: Hänen kirjansa sopivat kyllä chick litin genreen ollen fiksuja ja asettaen naiset aktiivisiksi toimijoiksi. Anni Polvasta en innostunut koskaan, en edes lapsena Tiinoista, vaikka niitä kuinkin.

    Arvostamisesta on pakko kertoa yksi asia, joka nykyvalossa varsinkin on kummallista. Tein itse kirjallisuuden proseminaaritutkielmani (kirjallisuus oli sivuaineeni, joten suoritin siitä vain aineopinnot) John Irvingin Garpin maailman naisista. Silloin, nyt jo elääkkellä oleva professori, ei pitänyt aiheestani, koska se ei ollut "tarpeeksi klassinen". Tämä siis 1990-luvun puolivälissä. :) Samaan aikaan nuoret miehet tekivät jo gradujaan dekkareista. En siis ihme, että chick litin (joka kai terminä on aina tuore?) matka akateemisten lopputöiden aiheeksi on ollut pitkä, kun Irvinginkään ei tahtonut kelvata 15 vuotta sitten?

    VastaaPoista
  16. Lumio: mä olen valmistunut Turusta, vaikka aloitin Joensuussa, joten Joensuusta sitä geetä ei löydykään ;O

    VastaaPoista
  17. Muistutan vielä mainiosta Hömpän helmet -yhteisblogista. Vaikka se onkin tauolla, siinä on mainio arkisto. Se syntyi pari vuotta sitten nimenomaan nostamaan naisille suunnatun viihdekirjallisuuden arvostusta.

    VastaaPoista
  18. Kiitos Salla, kun muistutat Hömpän helmistä. Haluaisin jatkaa sitä, mutta kun paukut eivät riitä.

    Olen myös iloinen siitä keskustelusta, jota täällä käydään naisille suunnatun viihdekirjallisuuden ja muun viihdekirjallisuuden esim dekkareiden välisestä arvostuserosta, joka on minusta huomattavasti isompi ja tärkeämpi asia kuin mitä päältä näyttää ja se mielestäni myös tavallaan indikoi jotain niistä vaikeuksista joita naisilla edelleenkin tuntuu olevan suhteessa yhteiskuntaan.

    Toivoisin kovasti, että ne naiset joita ko kirjallisuudenlaji kiinnostaa (muiden lajien ohella, chick litin lukijathan usein ovat ihmisiä jotka ylipäätään lukevat paljon) alkaisivat tietoisesti nostaa genren profiilia. Esim. suomalla romanttiselle viihdekirjalle sen arvon, että postaavat siitä kirjallisuusblogeissaan ja todella arvioivat kutakin kirjaa oman lajityyppinsä edustajana ja miettivät sen onnistumista tai epäonnistumista.

    VastaaPoista
  19. Minäkin yllätyin siitä, että Miina Supisen kirja voidaan lukea chick lit -genreen. En itse ajatellut kirjaa sillä tavalla, mutta määritelmiä ja tulkintoja on varmaan yhtä monta kuin lukijaakin. Samoin Inka Nousiaista en laittaisi tähän kastiin, koska Nousiaisen kirjat ovat mielestäni ennemmin nuortenkirjoja kuin aikuisten naisten hömppää.

    Entä Eve Hietamies? Ainakin hänen varhaisemmat romaaninsa käsittelevät nimenomaan nuorten, kaupungissa elävien naisten suhdekiemuroita. Tai Virve Sammalkorpi?

    VastaaPoista
  20. Kiitos tästä chick lit -esittelystä!

    VastaaPoista
  21. Kiitos kaikille kommenteista ja lukuvinkeistä!

    Morre, Mari A., Lumiomena ja muut kirjallisuustieteilijät, mukava kuulla että viihdekirjallisuudellakin on ymmärtäjiä akateemisissakin ympyröissä (edes harvalukuisia?). Pitäkää lippua korkealla!

    Booksy: Onneksi kirjabloggaajilta ei edellytetä genrentunnistustenttejä... Toistaiseksi ainakaan - mielenkiintoisia keskusteluja kirjabloggaajien "pätevyysvaatimuksista" ja "ammattietiikasta" näkyy tosin olevan parhaillaan käynnissä mm. Sallan blogissa.

    Lauren: Anna Godbersenistä en ole kuullutkaan, kiitos vinkistä!

    Karoliina: "Women's fiction" voisikin ehkä olla hyvä termi esimerkiksi noille yllä mainituille Veronica Henryn kirjoille - vähän vakavampaa ja vähemmän sinkkuelämäkeskeistä kuin Bridget Jones -tyyppiset jutut, mutta kuitenkin kevyehköä ihmissuhdepainotteista hyvän mielen lukemista.

    Satu: Pitäisi ehkä kokeilla Harrisia. Yliluonnolliset jutut eivät yleensä ole my cup of tea, mutta ihan yleissivistyksen vuoksi: mystiikka, vampyyrit ynnä muut kun tuntuvat olevan aika pinnalla nykyään.

    Kirsti ja Salla: Kiitos Hömpän helmet -vinkistä, sivuilta löytyy tosiaan paljon luettavaa. Toivottavasti helmet palaavat tauolta taas joskus!

    Ja... Hilja Valtonen rules!

    VastaaPoista
  22. Zephyr: Virve Sammalkorven Sinkkuleikki on puhdas chick lit. Ja hyvin tuttu kirja ;D

    VastaaPoista
  23. Totta, hyvässä chick litissä on todellakin oikeasti koskettavaa ja vaikuttavaa tarttumanpintaa!

    Oi, noissa kuvissa näkyy juuri niitä ihanan ulkoasun/värimaailman omaavia chick lit-kirjoja, joista omassa postauksessani puhuin.

    Liekköhän mikään kirjallisuuden laji tosiaan niin väheksytty ja parjattu kuin tämä? Kioskikirjoja en oikein osaa suoraan kirjallisuudeksi mieltää vaikka toki ne nekin sitä kai ovat ;)

    VastaaPoista
  24. Susa: Ulkoasun osalta nuo englanninkieliset chick lit -kirjat ovat tosiaan aika pastellisia! Mielenkiintoista, että suomalaisiin painoksiin valitaan ihan eri tyyli. Jotkut noista ovat kyllä jo vähän liian kliseisiä. Mukana tuppaa aina olemaan yksi tai useampi seuraavista: korkokengät, käsilaukku, cocktail- tai samppanjalasi, siro sääripari, piirretty naisen siluetti, koukeroista "käsinkirjoitettua" tekstiä. Ja tietysti pinkkiä! :)

    VastaaPoista
  25. Minullekaan chick lit ei genrenä ole kovin tuttu, käsitteeseen törmäsin ensimmäisen kerran lukiessani lehtijuttua (Savon Sanomista?) dick litistä, joka on ilmeisesti chick litin miespuolinen vastine.
    Muutamia chick litin aarteita on kuitenkin tullut luettua, viimeisimpänä Candace Bushnellin The Summer and the City, jota suosittelen muillekin! Kyseinen kirja on Bushnellin Sinkkuelämää-sarjan itsenäinen osa, joka sijoittuu ajalle ennen Sinkkuelämää-sarjan tapahtumia. Jos oikein tuota englannin kieltä ymmärsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Sinkkuelämää on tv-sarjana tietysti mainio, mutta Bushnellin kirjoja en ole lukenut.

      Poista