31. toukokuuta 2013

Toukokuussa luettua


Oi ihana toukokuu! Tosiasiassa ylläoleva kuva on huhtikuulta, sillä toukokuussa ei täälläpäin Eurooppaa ole juuri sinistä taivasta näkynyt. No, surkean sään hyvä puoli on se, että on aikaa ja intoa möllöttää sohvannurkassa ja nököttää tietokoneen ääressä, kun ulos ei kerta kaikkiaan tee mieli mennä.

Toukokuussa kirjoitin blogiin seitsemästä kirjasta:

Luettujen kirjojen kannalta kuukausi oli sikäli ennätyksellinen, että näistä seitsemästä kirjasta peräti viisi on 1800-luvulta. Klassikkointoon vaikutti omalta osaltaan Hyönteisdokumentti-blogin lukudiplomihaaste, jonka onnistuin kuin onnistuinkin rykäisemään valmiiksi.

Toinen toukokuussa päättynyt haaste oli Sinisen linnan kirjaston Kirjallisuuden äidit -haaste, jonka tiimoilta tuumailin, millaisia äitejä vuoden varrella lukemissani kirjoissa tuli vastaan.

Kuun päätteeksi osallistuin vielä Hesarin äänestykseen 2000-luvun parhaista kotimaisista romaaneista.

Kesäkuun alun sääennuste ei lupaa hyvää, mutta elän toivossa, että lukuhetkiä pääsee pian viettämään pihallakin. Aurinkoisia lukutunnelmia kaikille!

4 kommenttia:

  1. Ihana kuva. :)

    Oletpa ahkerasti lukenut 1800-luvun kirjoja. Minunkin pitäisi, mutta olen tähän mennessä lukenut tänä vuonna vasta kaksi 1800-luvulla ilmestynyttä kirjaa. Jotenkin se on vain jäänyt, vaikka oikeasti pitäisi vähän ryhdistäytyä vanhempien kirjojen suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun innostukseni 1800-lukuun on suurelta osin ilmaisten e-kirjojen ansiota! Niitä on näpsäkkää rohmuta Kindleen ja puhelimeen ja lukea aina, kun on muutama minuutti luppoaikaa.

      Poista
  2. AHkerasti olet lukenut. Täytyy varmaan minunkin ottaa klassikkorykäisy jossain välissä.

    VastaaPoista