22. heinäkuuta 2014

Anna-Leena Härkönen: Terveisiä pallomerestä

Anna-Leena Härkösen Terveisiä pallomerestä (2003) oli nopea välipalakirja.

Kolumnikokoelman tyyli on tuttua Härköstä, arjen ilmiöitä nasevasti kommentoivaa. Luen Härkösiä silloin tällöin mielelläni, mutta tätä kirjaa lukiessani tuntui kyllä, että kolumnit olisivat ehkä tuntuneet nokkelammilta yksitellen lehdestä luettuina kuin samojen kansien väliin pakattuina. Ajan hammaskin on jo alkanut kaivertaa yli vuosikymmen sitten julkaistuja tekstejä, joissa on toki paljon ajattomia huomioita ihmisistä ja elämästä, mutta joiden taustalla kaikuu kuitenkin alkuperäisen julkaisuhetken ja -ympäristön konteksti. Monien muiden Härkösen kirjojen tavoin Terveisiä pallomerestä pompahtaa siis minun kirjoissani mukiinmenevään muttei maailmaamullistavaan "ihan kiva" -kategoriaan.

Anna-Leena Härkönen: Terveisiä pallomerestä. Otava, 2003. Ostettu käytettynä.

18. heinäkuuta 2014

Meg Rosoff: How I Live Now


Divarihaahuilun tuloksena luettavaksi päätyi Meg Rosoffin romaani How I Live Now (2004).

Kirja kertoo newyorkilaisesta Daisystä, äidittömästä 15-vuotiaasta, joka lähetetään kesäksi etäisen isän ja ilkeän äitipuolen jaloista Englannin maaseudulle sukulaisten hoteisiin. Alkuasetelma voisi olla perinteisestä tyttökirjasta, mutta jatko osoittautui aivan erilaiseksi kuin olin kirjaan tarttuessani kuvitellut.

Takakannessa juonesta ei paljasteta juuri tämän enempää, ja minä nautin kirjaa lukiessani juuri siitä, että en tiennyt, mihin se on minua viemässä. Teinin kasvukertomukseksi kuvittelemastani tarinasta tulikin tarina sodasta, rakkaudesta, selviytymisestä - ja toki myös kasvamisesta. Pidin erityisesti minäkertoja Daisyn äänestä, joka tuntui uskottavalta nuoren tytön ääneltä, vaikka kirjan tapahtumat tarinan edetessä erkanivatkin arkitodellisuudesta ja muuttuivat vaikeiksi sijoittaa tiettyyn aikaan ja paikkaan.

Outo ja mielenkiintoinen kirja. En taida kirjoittaa enempää, jotten tulisi spoilanneeksi, mutta lisäänpä alle kirjan eri painosten kansikuvia. Uskoisitko samaksi kirjaksi?

Meg Rosoff: How I Live Now. 2004. Ostettu käytettynä.

14. heinäkuuta 2014

Richard Wiseman: 59 Seconds - Think a Little, Change a Lot

Richard Wisemanin (osuva nimi!) kirja 59 Seconds: Think a little, change a lot (2009) mainostaa murtavansa self help -kirjallisuuden myyttejä tarjoamalla tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa tietoa ja tutkitusti toimivia kikkoja parempaan elämään.

Eli siis self help -kirja, joka ei tahdo olla self help -kirja. Mutta mielenkiintoista luettavaa! Kirjan luvut käsittelevät esimerkiksi sellaisia aiheita kuin onnellisuus, motivaatio, luovuus, ihmissuhteet ja päätöksenteko. Wiseman käy läpi sosiaalipsykologisten kokeiden tuloksia ja vertailee niitä self help -kirjojen ja aikakauslehtijuttujen neuvoihin, joista toiset osoittautuvat ainakin tieteen näkökulmasta osuvammiksi kuin toiset.

Wisemanin kuvailemat tutkimukset ovat aika hupaisia. Tutkijoilla mahtaa olla lystiä kehitellessään hypoteesejä ja kenttäkokeita esimerkiksi erilaisten iskurepliikkien toimivuudesta (selviää, että kevyt kosketus olkavarrelle kasvattaa tanssiinkutsun hyväksymisen todennäköisyyttä 20 prosentilla) tai kadulta löytyneen lompakon palauttamiseen vaikuttavia tekijöitä (vauvan kuva lompakossa lisää todennäköisyyttä saada lompsa takaisin 30 prosentilla).

Jotkut kirjassa siteeratuista tutkimuksista vaikuttavat melko triviaaleilta, ja harva niistä tarjonnee lopullista totuutta mihinkään asiaan. Ihan hyviä ja järkeenkäypiä vinkkejäkin joukosta silti löytyy.
Tässäpä esimerkiksi muutama vinkki onnellisuuden buustaamiseen:
  • Hymyile. Iloisena on helppo hymyillä, mutta tutkimusten mukaan homma toimii myös toisin päin: hymyileminen saa mielen iloiseksi. Muutkin iloiset eleet toimivat, esimerkiksi nyökkäily ja reippaan hilpeä kävelytyyli.
  • Osta elämyksiä, älä tavaraa. Ajan myötä tavaran koettu arvo alenee, elämysten taas kasvaa.
  • Listaa asioita, jotka ovat elämässäsi hyvin tai esimerkiksi ilonaiheita viikon varrelta. Kiitollisuudentunteiden treenaaminen lisää tutkitusti onnellisuutta.
Wiseman näkyy kirjoittaneen muitakin arkipäivän psykologiaa käsitteleviä teoksia ja pitää myös blogia.

Richard Wiseman: 59 Seconds: Think a little, change a lot. Pan Books, 2009. 357 s. Lainattu kirjastosta.

12. heinäkuuta 2014

Jared Diamond: Collapse - How Societies Choose to Fail or Succeed

Tiiliskivitietokirja sivilisaatioiden tuhosta ei ehkä ole kaikkein hilpeintä kesälukemista – mutta voi miten mielenkiintoista! Kirjan liki kuusisataa sivua eivät tehneet edes tiukkaa, ja ilahdutin siippaa monena iltana jakelemalla kiehtovia tiedonjyviä siitepölyarkeologiasta, viikinkien ruokakulttuurista, Australian kaniongelmista ynnä muusta.

Jared Diamondin Collapse: How Societies Choose to Fail or Succeed (2005), suomeksi Romahdus: Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä (Terra Cognita, 2005), pohtii, mikä saa jotkut yhteiskunnat romahtamaan ja toiset selviämään. Diamond tutkiskelee aihetta niin historian tarjoamien esimerkkien kuin nykyajankin valossa. Mikä johti pääsiäissaarelaisten, mayaintiaanien ja viikinkisiirtolaisten tuhoon, ja mitä heidän kohtaloistaan voisivat oppia nyky-yhteiskunnat?

Kirjan kuvaa tuhoutuneita yhteiskuntia eri aikakausilta ja eri puolilta maailmaa, Tyyneltämereltä Grönlantiin. Tapauskuvaukset ovat perusteellisia. Vähän niukemmillakin yksityiskohdilla ehkä pärjättäisiin, mutta toisaalta juuri ne tekevät vaikutuksen. Tuntuu kuin lukisi salapoliisitarinaa: eri tieteenalojen löydöksiä yhdistelemällä Diamond piirtää kuvan siitä, miten kauan sitten eläneet ihmiset rakensivat asumuksensa, hankkivat ruokansa, kävivät kauppaa, sotivat ja palvoivat jumaliaan. Oli hurjan mielenkiintoista lukea sekä siitä, miten kirjan kuvaamissa yhteiskunnissa elettiin, että siitä, miten nykytutkijat niitä tutkivat. En ole tullut ajatelleeksi, että on olemassa esimerkiksi jyrsijöiden jätöksiin erikoistuneita arkeologeja...

Vaikka esimerkkien yhteiskunnat ovat päällisin puolin aivan erilaisia, niiden alamäen taustalta löytyy samankaltaisia tekijöitä. Diamond jakaa nämä tekijät viiteen ryhmään: ympäristön vahingoittuminen (tai oikeastaan vahingoittaminen), ilmaston muutokset, vihollisten hyökkäykset, muutokset suhteissa naapureihin ja kauppakumppaneihin sekä yhteiskunnan tapa käsitellä omia ongelmiaan.

Usein pieleen on mennyt vähän kaikki. Esimerkiksi Grönlannin viikinkien kohtaloksi koitui se, että he yrittivät elää uudessa ympäristössä kuin ennen koti-Norjassa. Grönlannin ilmastossa laitumet eivät viheriöineetkään eivätkä kerran kaadetut puut kasvaneetkaan takaisin, ja kun ympäristöongelmiin yhdistetään kaupan hiipuminen ja ylenkatse alkuperäisasukkaita kohtaan, katastrofin ainekset ovat koossa.

Mielenkiintoisia ovat myös kirjan pohdinnat siitä, miten samat kompastuskivet vaivaavat nykymaailmaa, esimerkiksi Diamondin kotiseutua Montanaa tai valtavien ympäristöongelmien piinaamaa Kiinaa. Diamond tahtoo osoittaa, etteivät muinaiset pääsiäissaarelaiset tuhonneet elinympäristöään, koska olivat primitiivisiä idiootteja. Yhtä lailla nykymaailmassa eletään kilpailevien intressien ristiaallokossa ja yritetään sovittaa yhteen lyhyen ja pitkän aikavälin haasteita ja tavoitteita. Erona tosin on se, että siinä missä muinaiset pääsiäissaarelaiset tuhosivat vain oman elämäntapansa, globalisoituneessa nykymaailmassa ongelmat ovat globaaleja.

Selväksi käy myös se, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ympäristöongelmat ovat myös taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia ja toisinpäin. Karmiva esimerkki on Ruandan kansanmurha: Diamondin mukaan sen taustalla ei ollut vain yhtäkkiä leimahtanut etninen viha, vaan pitkään kyteneet väestönkasvuun,  maanomistuksen rakenteeseen ja maanviljelyksen ympäristövaikutuksiin liittyneet monisyiset ongelmat.

Kirjan nykymaailmaa käsittelevät luvut ovat huolestuttavaa luettavaa. Diamond yrittää kuitenkin nostaa esiin rohkaisevia valopilkkuja, esimerkiksi edelläkävijäyritysten pyrkimykset kestävän kehityksen mukaisiin hankintaketjuihin. Diamond muistuttaa myös, että toisin kuin vaikkapa esihistorian eristyksissä eläneet yhteisöt, me nykyihmiset voimme ottaa kaukaisten ja muinaisten kansojen virheistä opiksemme. Kunhan vain malttaisimme tehdä niin.

Jared Diamond: Collapse - How Societies Choose to Fail or Succeed. Penguin, 2011 (1st ed. 2005). 589 s. Lainattu kirjastosta.

8. heinäkuuta 2014

Malcolm Gladwell: The Tipping Point - How Little Things Can Make a Big Difference

Tämä Malcolm Gladwellin kirja sosiaalisten ilmiöiden ”leimahduspisteistä” kiinnosti, koska olen nähnyt miehen mietteitä siteerattavan moninaisissa lehtijutuissa markkinoinnista, trendien synnystä ja kuluttajien käyttäytymisestä. The Tipping Point: How Little Things Can Make a Big Difference (2000), suomeksi  Leimahduspiste (Ajatus, 2007), tarjosikin mielenkiintoisesti popularisoitua sosiaalipsykologiaa siitä, miksi ja miten joistakin asioista tulee ilmiöitä ja toisista ei.

Kirjan kantava ajatus on, että sosiaalisilla ilmiöillä on ”tipping point” eli käänteentekevä leimahduspiste, jolloin jokin hiljakseen pinnan alla porissut ilmiö yhtäkkiä leimahtaa liekkiin: alakulttuurissa itänyt trendi puhkaisee itsensä valtavirtaan tai yhteiskunnallinen kehityskulku muuttaa suuntaa. Esimerkkeinä Gladwell käyttää muun muassa junttipopoista muodikkaiksi muuttuneita Hush Puppies -kenkiä ja New Yorkin 1990-luvulla yllättäen laskuun kääntyneitä rikostilastoja.

Gladwellin mukaan leimahduspisteen saavuttamiseen tarvitaan oikeanlaisia ihmisiä, oikeanlaisia ilmiöitä ja oikeanlainen konteksti. Gladwell luokittelee trendien synnylle ja leviämiselle olennaiset ihmistyypit ”yhdistäjiin”, ”tietäjiin” ja ”myyntimiehiin”. Ideassa tai ilmiössä itsessään taas täytyy olla tarttumapintaa, joka tekee siitä huomiota herättävän, muistettavan ja kiinnostavan, ja ympäröivien olosuhteiden täytyy olla otolliset ”viruksen” leviämiselle.

Gladwellin teoriat ovat sinänsä varsin maalaisjärkisiä – ja esittävät monet asiat epäilemättä liiankin yksinkertaistettuina. Kuten aiemmin toista Gladwellin kirjaa lukiessani, tämänkin kirjan kohdalla mietin, miten monta tieteellisten tutkimustulosten ja tilastollisten tosiasioiden mutkaa Gladwell on mahtanut vetää suoraksi, jotta kasaan on saatu näin virtaviivainen kokonaisuus. Toisenlaisilla esimerkeillä tai Gladwellin esimerkkejä toisin tarkastelemalla voisi nimittäin varmasti päätyä aivan toisenlaisiinkin johtopäätöksiin.

No, viihdyttävää lukemista joka tapauksessa. Gladwell osaa kirjoittaa ihailtavan vetävästi, ja monet kirjan tarjoilemat esimerkit yllättävät ja antavat ajattelemisen aihetta.

Malcolm Gladwell: The Tipping Point: How Little Things Can Make a Big Difference. Abacus, 2012 (1st ed. 2000). 279 s. Suom. Leimahduspiste, Ajatus, 2007.  Lainattu kirjastosta.

4. heinäkuuta 2014

Anna Kortelainen: Rakkautta sattumalta

Ensimmäisellä lukumaratonillani toissa kesänä huomasin, että romaanien välissä oli mukavaa lukea ikään kuin pään nollaamiseksi jotain erilaista, mieluiten pitkien tarinoiden vastineeksi lyhyitä ja fiktion lomaan ei-fiktiota. Kesäkuisella lukumaratonilla tällaiseksi raikastavaksi välipalakirjaksi valikoitui Anna Kortelaisen Rakkautta sattumalta -kirjoituskokoelma.

Rakkautta sattumalta (2006) pohjautuu pääosin Kortelaisen Me Naisissa ja Turun Sanomissa julkaistuihin kolumneihin. Ne on ryhmitelty temaattisiin lukuihin, joiden otsikoina on ”Nainen”, ”Lapsi”, ”Työ”, ”Paha maailma?” ja ”Matka”. Kuudennessa ”Hänen nimensä” -luvussa Kortelainen palaa Virginie! -kirjansa maisemiin ja tunnelmiin.

Kolumnikokoelmilla on hyvät ja huonot puolensa, niin tälläkin. Toisaalta lyhyet kirjoitukset tarjoavat mahdollisuuden käsittelevät vaihtelevia aiheita vaihtelevista näkökulmista ja kipakastikin kommentoiden. Toisaalta päivä- ja viikkolehtiin kirjoitetut tekstit vanhenevat kirjana nopeasti. Antoisimmilta tuntuivat siis kokoelman ajattomimmat tekstit, kun taas kirjoituksissa, jotka kommentoivat niiden ilmestymisajankohtana vuosina 20032006 pinnalla olleita kohuja ja keskusteluja, tuntui jo ajan hammas.

Vahvimpia kannanottoja Kortelainen tarjoilee teksteissä, jotka käsittelevät naisen asemaa ja samaa sukupuolta olevien parien avioliitto- ja adoptio-oikeutta. Monet kolumnien ajatukset ja argumentit eivät sinänsä ole maailmaamullistavan ennenkuulumattomia vaan osa useinkin julkisessa keskustelussa toistuvia, mutta sujuvan kirjoittajan tekstit ovat silti mielenkiintoisia.

Kolumneissa on mukana niin yhteiskunnallisia kuin yksityisiäkin aiheita. Viimeinen luku, joka liittyy Virginie! -kirjaan, oli kirjan lukeneelle mielenkiintoinen kurkistus kirjailijan mietteisiin. Koskettavimmilta tuntuivat kirjan ehkä henkilökohtaisimmat kirjoitukset, lapsuutta ja vanhemmuutta käsittelevät. Liikutuin lukiessani esimerkiksi kirjoitusta pyöräilemään oppivasta tyttärestä tai viimeisestä matkasta lastenrattaiden kanssa.
Pysäköin vaunut, tyttäreni hypähti vapauteen ja pyrähti juoksuun. Minua itketti niin, etten osannut kuin puristaa aisaa ja pää painuksissa haparoida käsilaukkua vaunujen verkkokassista. Muuten kassi olikin tyhjä, ei varavaippoja, vaihtotutteja, helistimiä, ei mitään. Minun tyttöni se vain juoksi auringossa, jokaiseen askeleensa ihastuneena.
Anna Kortelainen: Rakkautta sattumalta. Kirjoituksia. Tammi, 2006. 165 s. Ostettu käytettynä.

1. heinäkuuta 2014

Deborah Moggach: Tulip Fever

Deborah Moggachin Tulip Fever (1999), suomeksi Tulppaanikuume (WSOY, 2005), on ollut lukulistallani jo pitkään. Historiaa, taidetta ja kiellettyjä tunteita, mikäs sen parempaa!

Matkustin Moggachin mukana 1600-luvun Hollantiin lukumaratonilla. Kirjan lukeminen maratontyyliin yhteen putkeen sopi jotenkin erityisen hyvin tällaiseen tiheätunnelmaiseen ja tunnekylläiseen tarinaan, se teki kirjan maailmaan uppoutumisesta helppoa.

Tulppaanikuumeen tapahtumat lähtevät liikkeelle, kun varakas kauppias Cornelis Sandvoort tilaa muotokuvan itsestään ja nuoresta vaimostaan Sophiasta. Hanke saa kohtalokkaat seuraukset, kun Sophian ja maalari Jan van Loosin välille syttyy sopimattomia tunteita, ja pian sukellellaankin jo syvällä salattujen intohimojen ja petosten syövereissä.

Nautin kirjassa 1600-luvun Amsterdamin miljöön ja elämäntavan kuvauksesta. Sumuiset kanaalit ja kapeat kujat, rikkaiden porvareiden ja köyhän palvelusväen arki, kukoistavan kaupankäynnin ja kulta-aikaansa elävän taiteen hedelmät... Elävästi kuvattu miljöö toimii taustana dramaattiselle rakkaustarinalle ja heijastelee henkilöiden tunnemaailmaa. Tarinan kohtalontuntu hiipii mukaan arjen ympäristön ja esineiden kuvaukseen.

Moggachin sujuva kerronta sai minut viihtymään niin, ettei lukukokemustani juurikaan häirinnyt edes se, että kirjat juonenkäänteet ovat oikeastaan aikamoisen epäuskottavia. Sattumien ja salaisuuksien korttitalo pysyy pystyssä juuri ja juuri. Ehkä eniten uskoani koetteli se, että Sophian ja Jan van Loosin rakkaus, joka motivoi koko hurjan juonen, oli minusta kuvattu vähän vaisunlaisesti. Parin ihastuminen toisiinsa ei kipinöinyt kirjan sivuilla, vaan tuli jotenkin kuin ilmoitusasiana.

Oudoksuin vähän myös sitä, että välillä kirja loittoni tarkastelemaan 1600-luvun hollantilaisia maalauksia nykyajan katsojan näkökulmasta, etäännyttäen lukijan tarinan tässä-ja-nyt-tunnusta. Olisin mieluummin pysytellyt upoksissa historian hämärissä. Muuten Moggachin käyttämät vaihtuvat näkökulmat loivat minusta kirjaan toimivan, sopivasti loppua kohti kiihtyvän rytmin.

Tulppaanikuume tuo mieleen Tracy Chevalierin kirjat Tyttö ja helmikorvakoru ja Neito ja yksisarvinen. Kirjoilla on paljon yhteistä: historiaa taideteosten linssin läpi, aistivoimaista kerrontaa ja suuria tunteita. Näistä kolmesta parhaana muistelen ehkä Tyttöä ja helmikorvakorua, mutta nautittavia aikamatkoja tarjosivat kaikki.

Kirjan ovat lukeneet myös ainakin Sara, Liisa ja Cathy. Ja Tulppaanikuumeesta on näköjään IMDB:n mukaan parhaillaan tekeillä myös ensi vuonna valmistuva elokuva. Mielenkiintoista!

Deborah Moggach: Tulip Fever. Vintage, 1999. 259 s. Ostettu käytettynä.