25. huhtikuuta 2016

Frank Wynne: I Was Vermeer: The Forger Who Swindled the Nazis

Huippukiinnostava kirja! Olenpa iloinen, että nappasin tämän taannoin divarista mukaani.

Frank Wynnen I Was Vermeer (2006) kertoo Han van Meegerenistä, hollantilaisesta taidemaalarista, joka 193040-luvuilla huijasi koko kansainvälistä taidemaailmaa taidokkailla väärennöksillään Vermeerin ja muiden vanhojen mestareiden maalauksista.

Väärentäjäneron tarina on uskomaton. Nuori Henricus Antonius eli Han suuntasi ankaran opettajaisänsä toiveita vastaan taiteilijan uralle, mutta tie maineeseen ja mammonaan osoittautui kiviseksi. Vaikka Van Meegerenin tekniset taidot tunnustettiin, teoksista puuttui aina se jokin. Kritiikistä suivaantunut maalari päätti näyttää maailmalle, mitä todella osaa. Hän maalaisi mestariteoksen, joka löisi itseään täynnä olevat asiantuntijat ällikällä: kadonneen Vermeerin suoraan 1600-luvulta.

Huijaus onnistuu yli odotusten. Van Meegerenin halveksimat kriitikot, historioitsijat ja taidekauppiaat menivät halpaan, ja väärennös-Vermeeriä juhlittiin kautta maailman vuosisadan löytönä, mestarin tuotannon kadotettuna helmenä. Alun perin van Meegeren oli ryhtynyt puuhaan lähinnä näyttämisen halusta ja aikonut sopivalla hetkellä paljastaa huijauksensa, mutta menestyksen maku oli vastustamaton. Seuraavina vuosina hän maalasi kellariateljeessaan liudan uusia ”Vermeerejä” ja tienasi väärennöksillään miljoonia.

Wynnen kirja on vetävästi kirjoitettu elämäkerta huikeasta elämästä. Jos kyseessä ei olisi tositarina, se olisi melkein liian hyvä ollakseen totta. Van Meegeren on omintakeinen persoona: hykerryttävän kekseliäs ja ihailtavan peräänantamaton, mutta myös toivottoman herkkänahkainen, päihteille perso ja ihmisenä ilmeisen hankala. Kun soppaan hämmennetään vielä rikollisia juonia, taidepiirien koukeroita, luksuselämää Rivieralla ja natsien salaisia aarrekammioita, kasassa on melkoinen paketti. 

Sen lisäksi, että kirjaa voi lukea kutkuttavana huijariseikkailuna, se saa myös pohtimaan esimerkiksi sellaisia asioita kuin taiteen aitous ja auktoriteettien arvostus. Kun muutama hyvämaineinen asiantuntija innostuu vääristä Vermeereistä, pian niille valaa ylistystä koko maailma. Ja jos teokset ovat kaikkien mielestä mestarillisia, miksi ne muuttuvat vähemmän mestarillisiksi, kun niiden tekijäksi paljastuukin joku muu kuin Vermeer? Mielenkiintoisia psykologisia ja sosiologisia ilmiöitä...

Kirjaa ei taida olla suomennettu, mutta englanniksi lukeville suosittelen lämpimästi. Mielenkiintoista muuten, että netissä kirjaa näkyy myytävän kahdella eri alaotsikolla. Minun kappaleeni kannessa lukee I Was Vermeer: The Forger Who Swindled the Nazis, mutta toisissa painoksissa nimenä on I Was Vermeer: The Rise and Fall of the Twentieth Century's Greatest Forger. Kannatan jälkimmäistä, sillä natsit ovat vain yksi juonne tässä kerrassaan kiehtovassa kirjassa.

Helmet-lukuhaasteessa kirja sopii ainakin kohtiin 14. Historiaa käsittelevä tietokirja ja 26. Elämäkerta tai muistelmateos. Jos kriteerejä vähän venytetään, kirjaa voisi harkita myös kohtiin 19. Kirjan päähenkilö on sinun unelmatyössäsi ei siis väärentäjä, mutta kenties taiteilija! – tai 43. Kirjassa mukana Pablo Picasso. Mies itse ei kirjassa seikkaillut, mutta hänen teoksiaan kyllä mainittiin.

Frank Wynne: I Was Vermeer: The Forger Who Swindled the Nazis. 2006. Ostettu käytettynä.

13. huhtikuuta 2016

Steve Krug: Don't Make Me Think! A Common Sense Approach to Web Usability

Tämän verkkosivujen käytettävyyttä käsittelevän kirjan luin vähän niin kuin töiden puolesta. Steve Krugin Don't Make Me Think! A Common Sense Approach to Web Usability on ilmeisesti jonkinlainen alan klassikko. Kirja ilmestyi alun perin vuonna 2000. Minä luin vuonna 2006 ilmestyneen uudistetun painoksen, mutta Krug on näköjään päivittänyt opuksen uudelleen taas vuonna 2013.

Kirja kertoo yleistajuisesti, mikä tekee verkkosivuista helppoja ja mukavia käyttää. Vinkit ovat simppeleitä, ja niiden kantava teema löytyy jo kirjan nimestä: mitä vähemmän käyttäjän pitää ajatella löytääkseen etsimänsä, sitä parempi. Yksinkertaisuus ja johdonmukaisuus kunniaan.

Suurin osa kirjan ohjeista pitänee paikkansa tai on ainakin sovellettavissa edelleen, vaikka monet Krugin esimerkkien ruutukaappaukset näyttävätkin jo antiikkisilta.  Nettimaailman muutos näkyy siinäkin, että sosiaalinen media ja mobiilisovellukset loistavat kirjassa poissaolollaan. Aiheesta kiinnostuneille suosittelen siis uusinta painosta.

Kirja on sujuvasti kirjoitettu ja väljästi taitettu. Helppolukuisuuden tavoittelu tuntui minusta välillä jo vähän liioitellultakin. Asioita väännettiin paikoin Pihtiputaan mummolle paksuhkosta rautalangasta, mutta kirjan aiheen huomioon ottaen parempi kai niin kuin päinvastoin.

Steve Krug: Don't Make Me Think! A Common Sense Approach to Web Usability. New Riders, 2006 (1. painos 2000). 201 s. Lainattu.

7. huhtikuuta 2016

Heidi Köngäs: Dora, Dora

Vau.

Tämä jäi päällimmäisenä mieleen Heidi Köngäksen kirjasta Dora, Dora (Otava 2012). Minulla ei kirjaan tarttuessani ollut juuri minkäänlaista mielikuvaa, mitä siltä odottaa (en muistanut taannoista Finlandia-ehdokkuuttakaan), joten loistava lukuelämys tuli ihan puun takaa.

Natsi-Saksan varusteluministeri Albert Speer matkustaa jouluna 1943 Suomeen tarkastamaan Petsamon nikkelikaivosta. Speer on yksi kirjan neljästä minäkertojasta. Muut ovat hänen yksityissihteerinsä Annemarie Kempf, saksalaisjoukkoja viihdyttämään tuotu taikuri Himmelblau ja nuori suomalainen tulkki Eero Kallankari.

Pitkään aikaan ei tapahdu juuri mitään. Speerin seurueen auto ajaa kohti pohjoista, halkoo loputonta talvea, kylmää ja pimeää. Matkustajat ovat vaipuneet omiin ajatuksiinsa. Niiden kautta rakentuvat kirjan jännitteet: kaikkien mieltä pingottaa pitkittynyt sota, mutta jokaisella on omat murheensa ja pelkonsa. Speeriä kiusaa välirikko Hitlerin kanssa. Annemarien mieltä painaa huoli sekä Speeristä että omasta aviomiehestä kaukana rintamalla. Taikuria ja tulkkia jähmettää suorituspaineiden lisäksi jo silkka kivikasvoisen mahtimiehen läheisyys.
 
Vaikutuin kirjassa sekä aiheesta että Köngäksen tavasta kirjoittaa.

En tiedä, kuinka paljon kirjan tapahtumilla on todellisuuspohjaa, mutta Speerin matka Lappiin oli todella mielenkiintoinen aihe. Saksalaisten hallitsemat kaivokset, tukikohdat ja vankileirit tekivät historiaa konkreettiseksi, ja kiinnostava oli myös kirjan antama kuva saksalaisten ja suomalaisten suhtautumisesta toisiinsa jatkosodan aikana. Kirjan saksalaisille suomalaiset vaikuttavat olevan hieman yksinkertaisia mutta harmittomia apureita. Suomalaiset taas eivät voi olla ihailematta Saksan sotakoneiston voimaa, vaikka se samalla loukkaa alistettuun asemaan joutuneen kansan ylpeyttä ja pelottaa.

Köngäs antaa kirjan kertojille kullekin omanlaisensa äänen. Lyhyet luvut valottavat samoja tapahtumia eri henkilöiden näkökulmasta. Viileän analyyttinen, numeroita rakastava Speer kätkee särönsä maailmalta eri tavalla kuin hermostuneen tunteikas taikuri, mutta omaa heikkouttaan ei kukaan tahdo paljastaa. Taistelutahtoa on pidettävä yllä, tai siltä ainakin on näytettävä.

Kirja näyttää sodasta sen puolen, joka on kätketty ihmisten sisään. Milloin on lupa myöntää itselleen, että entiset ihanteet ovat murentuneet? Ettei kerta kaikkiaan enää jaksa eikä oikeastaan edes välitä? Väsymätön Speer, Hitlerin uskottu, takertuu ihailemaansa johtajaan kuin oksaan koskessa. Annemarien käsi ei enää tahtoisi nousta tervehdykseen, joka ennen sai hänen sydämensä takomaan intoa ja ylpeyttä. Nuorena poikana rintamalle hinkunut tulkki kaipaa takaisin kotiin, takaisin rauhaan.

Hieno kirja. Tällaisten teosten äärellä sitä muistaa, miksi kirjallisuutta on.

Helmet-lukuhaasteessa voisin sijoittaa kirjan ainakin kohtiin 2. Matkakertomus, 8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin tai 44. Kirjassa joku kuolee.

Heidi Köngäs: Dora, Dora. Otava, 2012. 318 s. Ostettu e-kirjana.